Alkuinnostusta

Tutkin 1970-luvun alkupuolella kotonani Helsingin Länsi-Pakilassa isäni Keijo Virtamon Otavan Fokus Urheilun toimitustyön jäljiltä meille jääneitä amerikkalaisia kehonrakennuslehtiä. Oikeasti en vielä tuolloin ollut edes kuullut termiä kehonrakennus, lehdet olivat tietysti englanninkielisiä bodybuilding-julkaisuja. Opin hieman myöhemmin, että harrastuksen suomalainen nimi oli kehonrakennus, suora käännös englannista siis.

Lehdet olivat kalifornialaisen liikemiehen Joe Weiderin kustantamia. Joe esiintyi itse lehdissään sen verran näkyvästi, että asia selvisi kaikille lukijoille hyvin nopeasti. Vuonna 1919 Montrealissa, Kanadassa syntynyt Joe, joka kutsui itseään tittelillä “Trainer of Champions”, Mestarien Valmentaja, toimi monella eri tavalla kuntoilu- ja kehonrakennusbisneksessä yhdessä neljä vuotta nuoremman veljensä Benin kanssa. Tämä voimakaksikko otti vaatimattoman alun jälkeen vähitellen haltuunsa alan tiedotus- ja kilpailutoiminnan ensin uudella toiminta-alueellaan Yhdysvalloissa ja myöhemmin koko maailmassa.

Joe Weider julkaisi pitkän uransa aikana monia eri aikakauslehtiä, isäni 1960-luvun lopulla hankkimat olivat nimeltään Muscle Builder ja Mr. America. Katselin ensin ihmeissäni lehtien kuvissa poseeraavia lihasmiehiä, jotka eivät olleet lainkaan tavallisen keskivertomiehen näköisiä. Joukosta alkoi vähitellen jäämään mieleen nimiä, muun muassa Harold Poole, Chuck Sipes, Dave Draper ja Larry Scott olivat ajan supertähtiä. Marvin Ederin mainittiin olevan maailman vahvin kehonrakentaja, hän oli tehnyt nojapuupunnerruksen eli dipin 197 kilon lisäpainon kanssa! Tämä tulos lienee vieläkin rikkomatta, muun muassa suomalainen Allan Jokinen on yrittänyt tuloksetta uuden ennätyksen tekemistä. Lehdissä oli paljon harjoitusohjeita ja hyviä treenikuvia, ja aloin aika pian ajatella, että olisi kiva itsekin kokeilla painoilla treenaamista.

Olin pelannut useimpien poikien tavoin jalkapalloa, jääkiekkoa ja koripalloa, urheilu oli ylipäänsä suosittu harrastus. Elettiin myös suomalaisen urheilun suuruuden aikaa, nuorilla oli runsaasti maailmanluokan kotimaisia esikuvia. Olympiavoittajat Lasse Viren ja Pekka Vasala olivat palvottuja kansallissankareita, he saivat aikaan melkoisen urheiluhurmoksen mahtavilla suorituksillaan vuoden 1972 kisoissa. Voimailu alkoi kuitenkin kiinnostaa yhä enemmän, ja sain ensikosketuksen punttitreeniin istuessani katsomassa Pirkkolan urheilupuiston voimailusalissa eri lihasatleettien harjoituksia. Harjoitusmuotona oli pääosin olympialaji painonnosto, kuulantyöntäjä Jarmo Kunnas oli muun muassa erittäin kova työntäjä. Tangossa oli parhaimmillaan yli 200 kiloa, ja oli mahtava nähdä isojen rautojen nousevan suorille käsille. Monilla Pirkkolan salin treenaajilla oli komea ja lihaksikas vartalo, mutta kehonrakennuksesta ei puhunut kukaan.

Aloitin itse varovaiset ja tunnustelevat saliharjoitukset juuri olympiavuonna 1972, jolloin olin 15-vuotias. Pirkkolan salille oli tullut myös muita punttitreeneistä kiinnostuneita nuoria, jotka halusivat painonnoston sijaan rakentaa lihaksia, harrastaa kehonrakennusta. Säännöllinen harjoittelu alkoi kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin, kun Pirkkolassa samaan aikaan treenannut erittäin vahva Pikkolo-nimellä tunnettu teinipoika laati minulle kolme kertaa viikossa noudatettavan harjoitusohjelman. Pikkolo oli meille muille nuorille todellinen ihmettelyn kohde, sillä hän kehittyi parissa vuodessa aivan aloittelijasta tekemään esimerkiksi sarjoja penkkipunnerruksessa 160 kilolla. Itse aloitin penkkaamisen 40 kilolla, ja edistyminen oli jokseenkin hidasta. Lihasmassaa tai ainakin painoa uudella ohjelmalla ja reippaammalla syömisellä tuli kuitenkin todella helposti, siirryin reilusta 60-kilosta 80 kiloon aika nopeasti.

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1976 ja treenasin tuolloin jo melko hyvällä tasolla. Helsingissä oli tuolloin yksi varsinainen kehonrakennussali, Bodybuilding Club ry eli BBC ry, johon muutama kaveri suositteli minua hakemaan jäseneksi. Rohkaisin lopulta mieleni ja menin BBC:lle tapaamaan seuran puheenjohtajaa ja samalla Suomen Kehonrakennusliitto ry:n puheenjohtajaa Heikki Salosta. Minua jännitti tosi paljon, mutta Heikki oli, kuten myöhemmin opin paljon paremminkin, aivan loistava ja reilu ihminen, joka toivotti minut tervetulleeksi salin jäseneksi. 

BBC:n välineistön taso oli aivan jotain muuta kuin mihin olin Pirkkolan voimailusalilla tottunut. Salilla treenasivat kaikki Helsingin parhaat kehonrakentajat keulakuvanaan Jorma Räty, jonka käsivarret ja selkä tekivät minuun ensinäkemältä valtavan vaikutuksen. Jorman kanssa luontaistuotekauppaa pitänyt Risto Koivunen oli myös vaikuttava, samoin minua muutaman vuoden vanhempi Juhani Mattila, yleisvahva Veli Miettinen ja nouseva nuori kehonrakennustähti Veli-Matti Kamppuri, joka oli myös Pakilan poikia. Veli-Matti eli Masa innosti nuoria mukaan lajin pariin, ja BBC:llä alkoikin olla myös paljon teini-ikäisiä treenaajia. Kokeneemmat treenaajat opastivat meitä nuorempia, ja oma harjoitteluni koheni entisestään, kun Jorma Räty laati minulle nelipäiväisen ja kaksijakoisen viikko-ohjelman ja korjasi myös eri liikkeiden suoritustekniikat huolellisemmiksi ja paremmiksi. Salilla oli reipas ja positiivisessa mielessä kilpailuhenkinen ilmapiiri, harjoittelijat yrittivät kehittyä ja kannustivat toisiaan. Erityistä huomiota saivat tietysti kilpailuihin treenaavat jäsenet.

Vuosi 1976 oli minulle muutenkin erittäin merkittävä kehonrakennuksen osalta, sillä Helsingissä 31. lokakuuta pidetty lajin EM-kilpailu oli ensimmäinen kisa, jota olin katsomassa paikan päällä. Tunnelma Kulttuuritalolla oli katossa, kilpailun järjestelyistä vastannut kehonrakennuksen liittotasolle Suomessa organisoinut Tom Wrange piti hienon avauspuheen, suomalaisista Tampereen Juhani Nyholm oli pitkässä luokassa kolmas ja Jorma Räty keskiluokassa viides. Kilpailun tähtivieraana oli amerikkalainen lajin supertähti Frank Zane, joka voitti Mr. Olympia -tittelin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1977-79.

Jorma Rädyn ja Risto Koivusen Vallilassa Sturenkadulla sijainnut luontaistuotekauppa oli meidän aloittelevien kehonrakentajien pyhiinvaelluspaikka. Jorma ja Risto olivat aina ystävällisiä ja valmiita juttelemaan harjoittelusta ja ravintoasioista, vaikka näin jälkeenpäin ihan hävettää, kuinka paljon itsekin vaivasin heitä loputtomilla kysymyksilläni. Jorma ja Risto tekivät valtavan määrän PR-työtä lajin eteen, mutta työ kantoi myös hedelmää, kun miehet avasivat oman salin Helsingin Itä-Pasilassa. Salista tuli heti suosittu, se oli täynnä nuoria eteenpäinpyrkiviä kehonrakentajia, ja minä siirryin sinne monien muiden tavoin heti, kun toiminta alkoi. Itä-Pasilassa aloitin myös entistä kovemman ja systemaattisemman harjoittelun.

Yllä oleva teksti on ote Jouni Virtamon tekeillä olevasta omiin kokemuksiin perustuvasta kehonrakennusta Suomessa ja kansainvälisellä tasolla käsittelevästä kirjasta. Teos ilmestyy vuonna 2020.