Tutkin 1970-luvun alkupuolella kotonani Helsingin
Länsi-Pakilassa isäni Keijo Virtamon Otavan Fokus Urheilun toimitustyön
jäljiltä meille jääneitä amerikkalaisia kehonrakennuslehtiä. Oikeasti en vielä
tuolloin ollut edes kuullut termiä kehonrakennus, lehdet olivat tietysti
englanninkielisiä bodybuilding-julkaisuja. Opin hieman myöhemmin, että
harrastuksen suomalainen nimi oli kehonrakennus, suora käännös englannista
siis.
Lehdet olivat kalifornialaisen liikemiehen Joe Weiderin kustantamia. Joe
esiintyi itse lehdissään sen verran näkyvästi, että asia selvisi kaikille
lukijoille hyvin nopeasti. Vuonna 1919 Montrealissa, Kanadassa syntynyt Joe,
joka kutsui itseään tittelillä “Trainer of Champions”, Mestarien Valmentaja,
toimi monella eri tavalla kuntoilu- ja kehonrakennusbisneksessä yhdessä neljä
vuotta nuoremman veljensä Benin kanssa. Tämä voimakaksikko otti vaatimattoman
alun jälkeen vähitellen haltuunsa alan tiedotus- ja kilpailutoiminnan ensin
uudella toiminta-alueellaan Yhdysvalloissa ja myöhemmin koko maailmassa.
Joe Weider julkaisi pitkän uransa aikana monia eri aikakauslehtiä, isäni
1960-luvun lopulla hankkimat olivat nimeltään Muscle Builder ja Mr. America.
Katselin ensin ihmeissäni lehtien kuvissa poseeraavia lihasmiehiä, jotka eivät
olleet lainkaan tavallisen keskivertomiehen näköisiä. Joukosta alkoi vähitellen
jäämään mieleen nimiä, muun muassa Harold Poole, Chuck Sipes, Dave Draper ja
Larry Scott olivat ajan supertähtiä. Marvin Ederin mainittiin olevan maailman
vahvin kehonrakentaja, hän oli tehnyt nojapuupunnerruksen eli dipin 197 kilon
lisäpainon kanssa! Tämä tulos lienee vieläkin rikkomatta, muun muassa
suomalainen Allan Jokinen on yrittänyt tuloksetta uuden ennätyksen tekemistä.
Lehdissä oli paljon harjoitusohjeita ja hyviä treenikuvia, ja aloin aika pian
ajatella, että olisi kiva itsekin kokeilla painoilla treenaamista.
Olin pelannut useimpien poikien tavoin jalkapalloa,
jääkiekkoa ja koripalloa, urheilu oli ylipäänsä suosittu harrastus. Elettiin
myös suomalaisen urheilun suuruuden aikaa, nuorilla oli runsaasti
maailmanluokan kotimaisia esikuvia. Olympiavoittajat Lasse Viren ja Pekka
Vasala olivat palvottuja kansallissankareita, he saivat aikaan melkoisen
urheiluhurmoksen mahtavilla suorituksillaan vuoden 1972 kisoissa. Voimailu
alkoi kuitenkin kiinnostaa yhä enemmän, ja sain ensikosketuksen punttitreeniin
istuessani katsomassa Pirkkolan urheilupuiston voimailusalissa eri
lihasatleettien harjoituksia. Harjoitusmuotona oli pääosin olympialaji
painonnosto, kuulantyöntäjä Jarmo Kunnas oli muun muassa erittäin kova
työntäjä. Tangossa oli parhaimmillaan yli 200 kiloa, ja oli mahtava nähdä
isojen rautojen nousevan suorille käsille. Monilla Pirkkolan salin treenaajilla
oli komea ja lihaksikas vartalo, mutta kehonrakennuksesta ei puhunut kukaan.
Aloitin itse varovaiset ja tunnustelevat saliharjoitukset juuri olympiavuonna
1972, jolloin olin 15-vuotias. Pirkkolan salille oli tullut myös muita
punttitreeneistä kiinnostuneita nuoria, jotka halusivat painonnoston sijaan
rakentaa lihaksia, harrastaa kehonrakennusta. Säännöllinen harjoittelu alkoi
kuitenkin vasta pari vuotta myöhemmin, kun Pirkkolassa samaan aikaan treenannut
erittäin vahva Pikkolo-nimellä tunnettu teinipoika laati minulle kolme kertaa
viikossa noudatettavan harjoitusohjelman. Pikkolo oli meille muille nuorille
todellinen ihmettelyn kohde, sillä hän kehittyi parissa vuodessa aivan
aloittelijasta tekemään esimerkiksi sarjoja penkkipunnerruksessa 160 kilolla.
Itse aloitin penkkaamisen 40 kilolla, ja edistyminen oli jokseenkin hidasta.
Lihasmassaa tai ainakin painoa uudella ohjelmalla ja reippaammalla syömisellä
tuli kuitenkin todella helposti, siirryin reilusta 60-kilosta 80 kiloon aika
nopeasti.
Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1976 ja treenasin tuolloin jo melko hyvällä
tasolla. Helsingissä oli tuolloin yksi varsinainen kehonrakennussali,
Bodybuilding Club ry eli BBC ry, johon muutama kaveri suositteli minua hakemaan
jäseneksi. Rohkaisin lopulta mieleni ja menin BBC:lle tapaamaan seuran
puheenjohtajaa ja samalla Suomen Kehonrakennusliitto ry:n puheenjohtajaa Heikki
Salosta. Minua jännitti tosi paljon, mutta Heikki oli, kuten myöhemmin opin
paljon paremminkin, aivan loistava ja reilu ihminen, joka toivotti minut
tervetulleeksi salin jäseneksi.
BBC:n välineistön taso oli aivan jotain muuta kuin mihin olin Pirkkolan
voimailusalilla tottunut. Salilla treenasivat kaikki Helsingin parhaat
kehonrakentajat keulakuvanaan Jorma Räty, jonka käsivarret ja selkä tekivät
minuun ensinäkemältä valtavan vaikutuksen. Jorman kanssa luontaistuotekauppaa
pitänyt Risto Koivunen oli myös vaikuttava, samoin minua muutaman vuoden
vanhempi Juhani Mattila, yleisvahva Veli Miettinen ja nouseva nuori
kehonrakennustähti Veli-Matti Kamppuri, joka oli myös Pakilan poikia.
Veli-Matti eli Masa innosti nuoria mukaan lajin pariin, ja BBC:llä alkoikin
olla myös paljon teini-ikäisiä treenaajia. Kokeneemmat treenaajat opastivat
meitä nuorempia, ja oma harjoitteluni koheni entisestään, kun Jorma Räty laati
minulle nelipäiväisen ja kaksijakoisen viikko-ohjelman ja korjasi myös eri
liikkeiden suoritustekniikat huolellisemmiksi ja paremmiksi. Salilla oli reipas
ja positiivisessa mielessä kilpailuhenkinen ilmapiiri, harjoittelijat yrittivät
kehittyä ja kannustivat toisiaan. Erityistä huomiota saivat tietysti
kilpailuihin treenaavat jäsenet.
Vuosi 1976 oli minulle muutenkin erittäin merkittävä kehonrakennuksen osalta,
sillä Helsingissä 31. lokakuuta pidetty lajin EM-kilpailu oli ensimmäinen kisa,
jota olin katsomassa paikan päällä. Tunnelma Kulttuuritalolla oli katossa,
kilpailun järjestelyistä vastannut kehonrakennuksen liittotasolle Suomessa
organisoinut Tom Wrange piti hienon avauspuheen, suomalaisista Tampereen Juhani
Nyholm oli pitkässä luokassa kolmas ja Jorma Räty keskiluokassa viides.
Kilpailun tähtivieraana oli amerikkalainen lajin supertähti Frank Zane, joka
voitti Mr. Olympia -tittelin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1977-79.
Jorma Rädyn ja Risto Koivusen Vallilassa Sturenkadulla sijainnut
luontaistuotekauppa oli meidän aloittelevien kehonrakentajien
pyhiinvaelluspaikka. Jorma ja Risto olivat aina ystävällisiä ja valmiita
juttelemaan harjoittelusta ja ravintoasioista, vaikka näin jälkeenpäin ihan
hävettää, kuinka paljon itsekin vaivasin heitä loputtomilla kysymyksilläni.
Jorma ja Risto tekivät valtavan määrän PR-työtä lajin eteen, mutta työ kantoi
myös hedelmää, kun miehet avasivat oman salin Helsingin Itä-Pasilassa. Salista
tuli heti suosittu, se oli täynnä nuoria eteenpäinpyrkiviä kehonrakentajia, ja
minä siirryin sinne monien muiden tavoin heti, kun toiminta alkoi.
Itä-Pasilassa aloitin myös entistä kovemman ja systemaattisemman harjoittelun.
Yllä oleva teksti on ote Jouni Virtamon
tekeillä olevasta omiin kokemuksiin perustuvasta kehonrakennusta Suomessa ja
kansainvälisellä tasolla käsittelevästä kirjasta. Teos ilmestyy vuonna 2020.