Perjantaitarina Osa 1 – Kehonrakennustoiminnan alku Suomessa

Perjantaitarina Osa 1 – Kehonrakennustoiminnan alku Suomessa

Perjantaitarinoita on pyydetty julkaistaviksi myös pelkkänä tekstinä, koska paljon paikkojen ja henkilöiden nimiä ja eri vuosilukuja sisältäviä kertomuksia on näin helpompi seurata. Aloitan tässä siis jo videoina julkaistujen tarinoiden julkaisun tekstimuodossa. Hyviä lukuhetkiä kaikille bodifaneille!

Painoharjoittelu alkoi saavuttaa suosiota miesten keskuudessa II maailmansodan jälkeen hitaasti mutta varmasti. Suomessa oli myös kehonrakennuksen harrastusta jo 1960-luvulla, Helsingissä miehet treenasivat KuntoMiilussa ja nykyisen Espoon alueella Otaniemessä sijainneessa Ville Aroniemen kuntokoulussa. Helsinkiläinen vuonna 1937 syntynyt liikemies Tom Lillqvist, joka oli itse ollut hyvän tason yleisurheilija, oli Hankenilla opintonsa päätettyään ja oltuaan töissä muiden palveluksessa päättänyt ryhtyä yrittäjäksi ja miettinyt uutta liikeideaa ja etsinyt tuotteita, joita ei olisi myynnissä muissa yrityksissä. Hän sai kansainvälisistä talousjulkaisuista monenlaisia ideoita, mutta Weider-yhtiön ilmoitus, jossa haettiin yrityksen kuntoiluvälineille maailmalta uusia jälleenmyyjiä, iski erityisesti hänen silmäänsä.

Tom ryhtyi tuumasta toimeen ja solmi nopeasti hyvät suhteet Ben Weideriin, joka hoiti Weiderin kansainvälisiä kontakteja. Tom muutti sukunimensä Wrangeksi ja antoi yritykselleen saman nimen. Nimi oli hyvin iskevä ja on jäänyt suomalaisen yrittämisen historiaan oman alansa uranuurtajana. Nimen Wrange etuna oli myös Weiderin ja Wrangen yhteys, yritysten logoissa komeileva nimien alkukirjain W.

Ben Weider hoiti paitsi Weider-yhtiöiden liikesuhteita myös kansainvälisen kehonrakennusliiton IFBB:n asioita. Hän pyrki koko ajan laajentamaan liiton toimintaa yhä useampaan maahan, ja hän pyysikin pian Tomia tutkimaan mahdollisuutta perustaa IFBB:n alainen jäsenyhdistys myös Suomeen organisoimaan kehonrakennuksen kilpailutoimintaa.

Tomin tekemän runsaan taustatyön jälkeen Suomen Kehonrakennus- ja Voimanostoliitto perustettiin tammikuun 31. päivä 1971. Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Salonen, varapuheenjohtajaksi Pertti “Pepe” Salonen, sihteeriksi Jorma Räty, taloudenhoitajaksi Tom Lillqvist (myöh. siis Wrange) ja jäseniksi Juhani Nyholm, Rauno Mäkelä, Olavi Koski ja Pentti Lehtola.

Yhdistysrekisteri hyväksyi liiton säännöt 28. huhtikuuta 1971, näin yhdistys saattoi aloittaa virallisen ja täysimittaisen toiminnan Suomessa. Kansainvälisen liiton IFBB:n jäseneksi Suomen Kehonrakennus- ja Voimanostoliitto rekisteröitiin 16. kesäkuuta 1971. Suomi oli liiton 70:s jäsenmaa.

Kehonrakennuksen kilpailutoiminta pyörähti käyntiin heti samana vuonna, kun lajin ensimmäiset SM-kilpailut pidettiin Mr. Suomi –nimen alla Helsingin Lilla Teaternissa 5. syyskuuta 1971. Voittajaksi julistettiin 20-vuotias helsinkiläinen Risto Koivunen, hopealle sijoittui vuotta vanhempi jyväskyläläinen Keijo Reiman. Tuoreen liiton puheenjohtaja Heikki Salonen sijoittui kolmanneksi. Osanottajia oli kaikkiaan kuusi, vierailevana tähtenä toimi Ruotsin Ehrling Wahlgren, joka oli tuolloin jo kansainvälisen tason kilpailija.

Suomi osallistui myös heti samana syksynä omalla kolmimiehisellä joukkueellaan kehonrakennuksen maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestettiin Pariisissa. Tom Wrange luotsasi kilpailuihin Jorma Rädyn, Risto Koivusen ja Heikki Salosen, jotka kuuluivat kovatasoisessa kilpailussa omissa sarjoissaan keskikastiin. Huipun saavuttamiseksi oli siis vielä paljon töitä tehtävänä, mutta nyt Suomessakin olivat rakenteet kunnossa kansainväliseen toimintaan osallistumista varten.

Kehonrakennustoiminnan hidas mutta varma kotiutuminen Suomeen ja lajin tiimoilla tapahtunut järjestelmällinen toiminta ovat suurelta osin Tom Wrangen ansiota. Tom oli toki liikemies, joka rakensi kehonrakennusta tukiessaan samalla itselleen lajista loistavan bisneksen, mutta hän antoi myös lajiliiton toiminnalle niin valtavan määrän yhtiönsä ilmaista työaikaa ja suoraa rahallista tukea, että me kaikki kehonrakennuksen ystävät voimme vain kiittää ja kumartaa!