Tapani ”Tape” Valkosen elämäkerta ilmestyi

Tapani ”Tape” Valkosen elämäkerta ilmestyi

Iso yleisö tuntee Tapani ”Tape” Valkosen lähinnä vain iltapäivälehtien lööpeistä, mutta bodypiireissä hänet muistetaan aktiivisena kilpailijana, joka saavutti useita mitaleita SM- ja PM-tasolla. Kehonrakennusuransa Valkonen huipensi Wabba-liiton maailmanmestaruudella vuonna 2015.

Lööppeihin Valkonen on päässyt tai joutunut etenkin sen jälkeen, kun hän avioitui Tiina Jylhän kanssa kymmenisen vuotta sitten. Pariskunta asuu 1300 neliön niin kutsutussa turvatalossa Viron Viimsissä. Lisää lööppejä on varmasti tulossa, sillä Valkonen ja Jylhä ovat parhaillaan syytettyinä isossa dopingoikeudenkäynnissä Helsingissä. Juuri ilmestyneessä muistelmakirjassaan ”Tape – Tapani Valkonen omin sanoin” Valkonen myöntää dopingaineiden käytön, ja kertoo käytöstään seikkaperäisesti, mutta kieltää koskaan myyneensä dopingia kenellekään.

Dopingaineet ovat kilpakehonrakennuksessa välttämätön paha, Valkonen toteaa kirjassa moneen kertaan. Kasviksia, kasvuhormonia, Valkonen alkoi käyttää vasta myöhemmällä iällä, mutta kaikki muut aineet hänelle tulivat tutuiksi jo kilpailu-uran varhaisessa vaiheessa.

Kirjassa käydään läpi Valkosen skandaalit, tuomiot, koppikeikat ja tappelunnujakat, mutta sen kirkkaanpunaisena lankana kulkee kuitenkin Valkosen rakkaus kehonrakennukseen. Nyt vielä kuusikymppisenäkin Valkonen treenaa melkein päivittäin, vaikka onkin keventänyt harjoituksiaan jonkin verran.

Reisilihaksensa Valkonen kertoo saaneensa kasvamaan kunnolla vasta, kun jätti kyykyt kokonaan pois.

”Suomalaisten suuri virhe on ollut se, että on menty treeneissä voima edellä. Olisi pitänyt ottaa mallia jenkeistä”, Valkonen toteaa.

Kehonrakennukseen Valkonen hurahti teinipoikana tilattuaan Wrangelta markan maksaneen tuotekatalogin, mutta varsinaisen herätyksensä hän sai syksyllä 1976 Kulttuuritalon EM-kilpailuissa, joihin oli saatu tähtiesiintyjäksi Frank Zane. Valkonen kertoo nähneensä Zanen Kultsalla kahvilan jonossa ja ihmetelleensä ensin, että kuka on tuo pieni mies verkkapuvussaan? Myöhemmin Valkonen näki Zanen lavalla poseeraamassa, ja nyt tämä olikin muuttunut valtavan isoksi, sen lisäksi että oli täydellisen sopusuhtainen. Kehonrakennuksessa on aina kyse illuusiosta.

Eräänlaisia käänteisiä ahaa-elämyksiä Valkonen sanoo kokeneensa myös silloin, kun näki idolinsa Heikki Salosen tupakalla, ja kun itse Arnold Schwarzenegger haistatti hänelle vittua Los Angelesissa.

Oman harjoittelunsa äärimmäisestä kovuudesta Valkonen antaa esimerkiksi sen, miten hän jalkaprässisarjan aikana puri hampaitaan rikki, sylki ne ulos, ja jatkoi sarjaa.

Kirjassaan Valkonen kertoo avoimesti myös vuosistaan Suomen kehonrakennusliitossa, ja muun muassa siitä, miten hän lainasi liitolle suuren summan rahaa, mutta ei ole saanut sitä vieläkään takaisin. Valkonen myös valottaa sitä, miten huuruisiksi suomalaisdelegaatioiden kisamatkat maailmalle saattoivat joskus muodostua. Omat kommenttinsa kisamatkoista ja liiton toiminnasta yleensä antavat kirjassa myös muun muassa Johnny Kankala ja Reima Närhi.

Suuri yleisö ahmii Tape Valkosen muistelmat juorujen ja paljastusten toivossa, eikä varmasti tule pettymään. Bodyfaneille kirja puolestaan on avoin ja peittelemätön kurkistus kilpakehonrakentajan elämään: harjoitteluun, syömiseen, ”höyryttämiseen”, motivaation löytämiseen ja myös sen menettämiseen. Tape Valkonen on suomalaisen kehonrakennuksen suuri persoonallisuus ja väsymätön puolestapuhuja – mutta tämän kirjan jälkeen joillekin ehkä myös omaan pesään kusija. Rehellisyys on arvo, jota Valkonen sanoo eniten arvostavansa, eikä hän voinut olla puhumatta suutaan puhtaaksi myöskään muistelmissaan.  

”Tape – Tapani Valkonen omin sanoin” on nyt myynnissä kirjakaupoissa ja Prismoissa ympäri maan. Kirjan kirjoitti toimittaja Sami Lotila ja kustansi ReadMe/WSOY.